maanantai 17. maaliskuuta 2014

Fallen saints and fallen stars


"Oon halunnu jutella sun kans jo niin kauan."

Hassua miten pienet kohtaamiset voi muuttaa ajatusmaailmaa. Miten joku sellainen jonka kanssa ei ole koskaan ennen puhunutkaan voi tuntua jo melkein tutulta. Näin on käynyt mulle monta kertaa ja se on aina yhtä pakahduttava kokemus. Kuulla kehuja puolitutulta, se on hullua, ja kuuluu mun elämän pieniin onnenhetkiin. Puhua sellaisen kanssa jonka kanssa olen halunnut selvittää asiat, sekin. Ja se joka kehuu toista, ansaitsee itsekin kehuja. Sanoa kauniita asioita ääneen toiselle, se ei ole helppoa. Selvitä sellaisista asioista joita mä olen kuullut muiden kokevan, sekään ei ole. Te olette vahvoja, kauniita ihmisiä, ja ansaitsette pelkkää hyvää.


"Mä sanoin sille että pitää susta kiinni, sen perusteella mitä oon kuullu nii oot ihana ihminen."

Muiden onni on mun onneni, eikä mikään tee mua onnellisemmaksi kuin nähdä mulle tärkeät ihmiset iloisina, tyytyväisinä, onnellisina. Joskus mä asetan sen jopa oman itseni edelle. Mutta mä saan siitä itselleni niin paljon. Se, että mä kuuntelen muiden murheita ja mieltä painavia asioita, tarkoittaa sitä että mä voin oikeasti olla avuksi. Mä en koskaan käännytä sellaista ihmistä pois joka oikeasti tarvitsee apua, kuuntelijaa, mitä tahansa mitä mulla on mahdollisuus antaa. Ja mä en tee sitä säälistä vaan siksi että mä haluan.

"Mulla on ollu aikoja ku mä oon harkinnu itsemurhaa. Enkä mä varmaan olis enää tässä ilman sua."

Tiedättekö miltä tuntuu kun joku sanoo, ettei olisi täällä enää ilman mua? Että olisi varmaan jo tehnyt jotain itselleen jos mua ei olisi olemassa? Mä tiedän. Joka kerta sen kuullessani meinaan liikuttua kyyneliin, ja tiedän tehneeni jotain oikein. Vaikka mä en saisi omaa elämääni enää koskaan täysin kuntoon, täysin ehjäksi, ainakin mä voin tehdä jotain auttaakseni muita. Kuunnella, tukea, auttaa, olla siinä silloin kun kukaan muu ei ole.

"Sä oot pelastanu mut."

Se on suurin kehu jonka mä olen koskaan kuullut. Ehkä mä olen sittenkin vahva.


sunnuntai 1. joulukuuta 2013

We've both been hurt, we got few scars / but it doesn't matter now, we're staring at the stars


Koeviikko on ohi ja elämä alkaa taas voittaa. Viime perjantai oli yksi parhaista ikinä. Mä kerään pieniä onnenhetkiä itseeni ja nautin niistä. Niitä hetkiä on se kun istuu monta tuntia kylpyhuoneen lattialla puhumassa ihmisen kanssa johon on halunnut tutustua jo kauan, ja kuulee asioita joista tulee niin hyvälle mielelle että tekisi mieli itkeä. Joku sanoo mulle että mä olen ihminen johon voi luottaa. Kiipeää aamuyöllä katolle jäisiä tikkaita ja nauraa jo matkalla, nauraa vielä enemmän kun on jo päässyt perille. Kipristelee varpaita kylmissä tennareissa eikä sekään voi pilata sitä hetkeä kun on vaan oikeasti mukavaa.

Mä huomaan että talvellakin voi tehdä yöllisiä kävelyreissuja ja melkein itkeä onnesta.





Lopuksi vielä, tein tumblrin ja oon täysin koukussa, se päivittyy huomattavasti useammin kuin mun blogi, joten tervetuloa seuraamaan jos vain kiinnostaa. Sinne tulee lähinnä runonpätkiä, niitä mitä en tänne blogin puolelle oo jaksanut julkasta, kuvia joita oon täälläkin jo käyttänyt, ja sellasia joita en, re-bloggauksia muilta, musiikkia ja kaikkea mitä tumblriin nyt yleensä laitetaan. Lähinnä kuitenkin mun omia tuotoksia. Linkki löytyy tuolta oikealta.

perjantai 22. marraskuuta 2013

More than I thought could exist / You move through the room like breathing was easy


Kaikki on hyvin. Kaikki on hyvin nyt.

Mä huomaan hokevani sitä, enkä enää vain sen turruttavan mantran vuoksi, että mä itsekin alkaisin uskoa siihen. En enää vain sen takia että saisin valheen läpi muille, ja itsellenikin, että kaikki oikeasti alkaisi mennä hyvin. Hoen sitä siksi että se on totta, se on melkein pelottavan totta, ja hetkittäin mä vieläkin pelkään sitä, missä vaiheessa kaikki alkaa taas mennä alamäkeen, jokainen mun rakentama silta romahtaa, koko elämä putoaa taas korkealta ja kovaa, ja mä joudun aloittaa uudelleen, pohjalta, sirpaleista. Jossain mun sisällä pieni ääni kuitenkin sanoo, ettei sitä tule enää tapahtumaan. Mutta toinen ääni inttää, entä jos? Entä jos? Entä jos?! Mä en kuitenkaan halua ajatella sitä liikaa, koska jossain vaiheessa se ehkä oikeasti tapahtuu. Nyt mä haluan kuitenkin nauttia.

Hyvää yötä

Mulla on ihminen jolta saan joka ilta hyvänyönviestin. Ihminen joka saa mut tuntemaan oloni hyväksi, sellainen ihminen jonka vieressä mulla on turvallinen ja hyvä olla. Sen seurassa mä olen onnellinen ja niin kliseeltä kuin se kuulostaakin, mulla on ehjä olo.

Voiko tätä jo sanoa normaaliksi?

Mun elämä on normaalia. Oikeasti, on melkein epätodellista sanoa tää ääneen, mutta tää alkaa oikeasti olla normaalia. Normaalia 16-vuotiaan elämää, jota mulla ei ole liikaa ollut tähän mennessä. Normaali tuntuu hyvältä. Tai no, ei tää koskaan tule olemaan täysin normaalia. Kuinka moni 16-vuotias käy merkkipäivinä haudalla isosiskon näkemisen sijasta, moniko näkee painajaisia joissa menettää jokaisen rakastamansa ihmisen, moniko oikeasti elää tällaista elämää. Mutta eihän kenelläkään ole ihan samanlaista elämää kuin jollakin toisella, on vain stereotypioita ja normeja siitä millaista kaiken pitäisi olla. Harvoin se kuitenkaan on sitä, tai edes lähellä.

Tämä on mun elämäni, ja mä olen päättänyt elää sitä.
Oikeasti elää.




torstai 14. marraskuuta 2013

You gonna show the world that something good can work / and it can work for you


Mitä sulle kuuluu?

Mulle kuuluu mahtavaa, tosi hyvää, mielettömän hyvää. Mä voisin kirjoittaa tähän peräjälkeen kaikki superlatiivit, eikä siinä siltikään olisi vielä edes tarpeeksi. Mulle kuuluu onnellisuutta.

Vaikka tänään oli siskon toinen syntymäpäivä, jona mä sain lähettää onnittelut taivasta kohti, enkä siskolle kasvotusten, mun mieliala ei ole niin alhaalla kuin voisi kuvitella. Ehkä senkin takia että se on ainoa asia tällä hetkellä, joka mun mieltä edes yrittää painaa alas.

Viime aikoina mulle on tapahtunut pelkästään ihania asioita. Sellaisia asioita, joita mä ajattelen hymy huulilla.

Hurtsin keikka kaksi viikonloppua sitten oli pelkkää mahtavuutta. Neljä biisiä, joiden aikana kyyneleet tuli silmiin. Puhdasta onnea siitä että mä sain olla siellä juuri silloin. Se tunne kun piti katsoa viereen ja tarkistaa onko sisko siinä, kun läsnäolo oli niin vahva. Ja kun viimeisen biisin jälkeen sai halauksen ihmiseltä, joka ymmärtää koko mun tunneskaalan alusta loppuun, ilman että mun tarvitsee sanoa sanaakaan. Ihmiseltä joka silloinkin ymmärsi, että mä tarvitsin sitä halausta.

Nykyisin saan päivittäin sellaisia viestejä puhelimeeni, jotka hymyilyttävät jo ennen kuin olen edes lukenut niitä. Ja joo, se on ihan täysin mahdollista. Jollain tavalla mä olen onnistunut keräämään ympärilleni sellaisen joukon sellaisia ihmisiä, jotka saa mut hymyilemään ja saa aikaan tämän kaiken onnellisuuden.

Pitkään aikaan mua ei ole tuskastuttanut nousta kouluun aamuisin. Edelleenkään koulu ei maistu sokerille ja kukkasille, mutta siellä olevat ihmiset saa mut nousemaan joka aamu melkein jo valmiiksi hymyillen. Ei aivan, ihan niin aamuvirkku mä en ole.

Paljolti tähän kaikkeen hyvään oloon on osallisena sekin että mä olen oppinut hyväksymään itseni paremmin. En enää oo vihainen itselleni jos kaikki ei meekään ihan niin kuin piti. En enää katso peiliin arvioiden millainen tyttö sieltä katsoo takaisin. Onko jotain liikaa tai liian vähän. Mä olen mä, enkä mä voi vaikuttaa siihen. Tykätkää tai älkää, tässä mä olen.

Mulle kuuluu hirvittävän hyvää, mä olen onnellinen. Mitä sulle kuuluu?



perjantai 25. lokakuuta 2013

Sometimes you creep me out / Have I ever told you you're a strange girl



Hiljaiset suut puhuvat
Enemmän kuin sanat
Joita toistamme päivästä toiseen

Uskotko kun sanon
Että aika loppuu
Ennen kuin alamme edes elää

Satakieli laulaa
Surullista lauluaan
Pyydän sitä laulamaan hiljempaa

Aurinko kohoaa
Se nousee pohjoisesta
Ilmansuuntani ovat sekaisin

Aika on lopussa
Eikä se yllätä
Tiesinhän yön tulevan nopeaa

Sillä lopulta aurinko aina laskee.





keskiviikko 23. lokakuuta 2013

Draw me a life line / 'cause honey I got nothing to lose


Pieniä onnenhetkiä on kun pääsee puhtaisiin lakanoihin nukkumaan suoraan suihkusta. Kun nukkuu pitkästä aikaa kokonaisen yön. Kun pääsee pitkän päivän jälkeen kotiin, saa potkaista kengät jalasta ja keittää ison mukin teetä.




Niihin kuuluu sekin, kun aamulla on pakkasta. Kun laittaa talvitakin päälle, kietoo kaulahuivin kaulaan ja vetää lapaset käteen, ja pakenee sitä pakkasta niin. Kun ei oo kylmä kävellä linkkapysäkille. Onnea on saada uusia koruja ja piristää niillä asua, ja ehkä vähän omaa päivääkin. Tehdä niillä pientä särmää.





Onnellisuutta on saada viesti joka tuntuu vatsanpohjassa, tai laittaa hymyilyttämään. Päästä vapaatunnilla stressivinttiin, nostaa jalat sohvalle ja laittaa kuulokkeet korville. Kun joku tulee viereen istumaan ja pitämään seuraa, piristämään pitkää ja tylsää päivää. Kun kouluun meneminen ei tunnu niin kamalalta, ihan vain sen takia että siellä näkee ihmisiä joita haluaakin nähdä. Kun tää pienen paikkakunnan elämä ei enää ahdista niin kovin, eikä jatkuvasti, vain tietyissä asioissa. Kun saa hymyn johon on mukava vastata.



Täyspainoista onnellisuutta on hyvä musiikki.
Musiikki joka herättää tunteita.
Hymyilyttää.
Itkettää.
Tanssittaa.
Saa kylmiä väreitä.
Laulattaa.
Antaa hyvän olon.
Lohduttaa.
Piristää.



 

perjantai 18. lokakuuta 2013

Welcome to the inner workings of my mind


18.10. --- SÄRKYVÄÄ

Kohtele minua
Hellästi
Varoen
Kuin olisin särkyvää.

Kosketa minua
Lempeästi
Välittäen
Kuin tahtoisit rakastaa.

Kannattele minua
Varmasti
Vahvana
Kuin olisit turvani.

Olen särkynyt
Koonnut itseni
Särkynyt uudelleen
Ja koonnut jälleen.

Tahdon vain
Hymyillä
Rakastaa
Kuin eläisin taas.


---