Happy to be here

 Sain vihdoinkin tekstejäni yhteen novellikilpailuun, ja toukokuussa tulee tieto jos on sijoittunut jotenkin. Tää oli pieni askel kohti yhtä mun unelmaa, oman kirjan kirjoittamista. Kirja, novellikokoelma, runokokoelma, mikä vaan, kirjaksi asti. Mä haluan tietää sen fiiliksen kun näkee oman nimensä kirjan selässä, kun näkee oman kirjansa myynnissä. Kun saa hyväksymiskirjeen kustantajalta. Toivottavasti mä joskus saan tietää miltä se tuntuu.

Tulin toissailtana äidin ja isän kanssa siskolle, ja täällä mä oon ollut, pikkuisten kanssa, kummitytön ja sen kohta neljävuotiaan isoveljen kanssa. Ihana kummityttö on kasvanut niin hurjasti, kävelee jo hirveetä vauhtia ja touhuaa kaikenlaista. Nukutin sen eilen, ja se silitti mun poskea pikku kädellään kauan aikaa ennen kuin nukahti. Täti on ylpeä, ylpeä ja onnellinen :)

Huuda

Oon ollut flunssassa. Taas. Tuntuu että en ehdi ku sairastaa. Mutta onneks se meni nopeesti ohi, oon nyt ihan hyvässä kunnossa, jäljellä on vaan yskä ja pienenpieni nuha.

Mulla oli tänään hauska päivä. Mustavalkokuvia ja huippu veljenpoika. Se saa mut aina nauraan ja taantuun ihan kakaraks, ja joskus ollaan niin vauhkoja yhessä että aikuset joutuu toruun meitä. Meitä, ei sitä. Hahah. Tossa ylimmässä kuvassakin kääriydyttiin mun peittoon yhessä, oltiin "makkaroita", laulettiin ja naurettiin. Se on huippu tyyppi noin pieneks kaveriks, neljä vee ja hullunhauska.

Se oli isosiskon kummipoika, kai mä oon vähän ottanut siskon homman hoitaakseni. Haluaisin sanoa, että en mä sitä korvata voi, mutta noin nuori poika tuskin enää kymmenen vuoden päästä muistaa kummitätiään. Vaikka totta kai mä toivon että se muistaa. Ja haluan pitää huolen että se muistaa, haluan että se tietää miten mielettömän tärkeä se oli kummitädilleen ja miten mielettömän paljon se on opettanut meille molemmille, mulle ja pojalle. Hurjan paljon.

Mä oon onnellinen nyt.

Nothing to some, everything to me

Yksi pieni viesti voi saada hymyn jonkun kasvoille. Yksi halaus voi saada jonkun tuntemaan itsensä rakastetuksi. Yksi pieni sana voi saada jonkun tuntemaan itsensä tärkeäksi. Kaikki ne pienet teot, jotka ei vaadi sulta paljoa vaivaa, voi pelastaa jonkun päivän, kirjaimellisesti.

Tällaisista pienistä eleistä mä elin koko viime kevään. Ja mä tiedän mistä mä puhun, kun mä puhun tällaisesta. Viime vuonna mulla oli melkein poikkeuksetta, melkein joka päivä sellainen olo, että jos mulla ei olisi mun ystäviä, mä jättäisin kaiken sikseen. Luovuttaisin. Sen kauden takia ystävät on mulle kaikki kaikessa, ja niiden pienet eleet, jotka kertoo mulle siitä, että ne tosiaan välittää musta, auttaa mua jaksamaan, vieläkin.

Tänään mulle jäi vähän tyhjä olo. Ystävänpäivä ja penkkarit ei selvästikään sovi yhteen, tuntui ettei kukaan muista koko päivää kuin facebookin statuspäivityksissä. Mä olen tottunut siihen, että ystävänpäivänä annetaan jokin pieni lahja, halaus ja hymy. En mä lahjaa vaadi, en todellakaan, itse vain tykkään antaa niitä, mutta edes ystävänpäiväntoivotus ja halauksen olisi ollut kultaa tänään.

Nuutuneena, väsyneenä huonoista yöunista ja ihan pikkuisen allapäin mä lähdin orkesteriharjoituksiin huomisia vanhojentansseja varten. Ja siellä, se yksi pieni viesti pelasti mun päivän. Yksinkertainen "Hyvää ystävänpäivää!" sai mut hymyilemään leveästi ja lämmön leviämään mun sydämessä. Joku muistaa, joku muistaa nimenomaan mut.

Hyvää ystävänpäivää teille kaikille !

I will break these chains that bind me, happiness will find me

Mun keskiviikkoon kuuluu teetä, uusi tietokone ja kaunista musiikkia. Ystäville juttelemista ja hymyjä, piirtämistä ja ystävänpäivälahjojen viimeistelyä. Runojen kirjoittamista. Rentoilua kollarit jalassa ja pipo päässä, ihan erilainen keskiviikko kuin yleensä. Yleensä mä olisin tähän aikaan jo kuorossa, tulisin kotiin vasta seitsemän jälkeen ja loppuilta kuluisi koomaillessa, enkä osaisi tehdä mitään järkevää.

Tykkään mun uudesta koneesta. Tykkään mun ystävistä. Tykkään talvesta. Tykkään siitä hetkestä kun päivä alkaa taittua illaksi, mutta ei ole vielä ihan pimeää. Kun mä olen hyvällä tuulella, mä tykkään monista asioista. Nyt mä olen hyvällä tuulella.

Huomenna mä aion saada hymyn monien ihmisten kasvoille, mä aion halata rakkaita, ja viedä kynttilän siskon haudalle.

your soul is haunting me and telling me that everything is fine

Viime päivinä mä olen miettinyt miten ihania ystäviä mulla oikeasti on. Ystäviä, ei kavereita. Mä en osaa oikeasti sanoin kuvailla sitä tunnetta, kun puhuu rakkaan ihmisen kanssa ikuisuuksien mittaisen puhelun ja on niin hyvällä tuulella että hymy ei vain irtoa kasvoilta. Sitä tunnetta, kun halaa tärkeää ystävää kunnolla, sitä tunnetta kun yhtäkkiä saakin viestin ihmiseltä joka on ollut ajatuksissa koko päivän. Niistä hetkistä mä elän.

Ystävät saa irti musta kaiken hyvän, ja osaa pitää poissa sen pahan olon uhan. Kun mulla on heikko hetki, itkettää ja ahdistaa, mä tiedän että puhelimen ulottuvissa mulla on monta ihmistä, jotka on valmiita kuuntelemaan ja auttamaan. Liian usein mä jätän sen tilaisuuden käyttämättä, en halua olla taakka. Mutta suunnilleen viikko takaperin se kaikki kävi taas liian suureksi. Kaikki painoi ihan liikaa, ja siinä vaiheessa mun oli pakko avata suuni. Ja se helpotti. Nyt mulla on taas kaikki hyvin, melkein kaikki ainakin. Painajaiset ei lähteneet, mutta ne on pieni riesa, toistaiseksi. Mä kestän ne kyllä. Onhan mulla mun ystävät.