Mä luulin että kevät jo alkoi, mutta sieltä ne pakkaset kuitenkin taas tuli. Tänään oli vähän huonompi päivä, mutta tee ja toffifee pelastaa päivän kuin päivän. Ja NHL13. Sitä pelaillessa. Huono päivä johtui lähinnä huonoista yöunista, mä en meinannut saada unta millään. Kävin eilen illalla leffassa yhden ihanan ystävän kanssa ja tuli hirveen hyvä mieli, mutta nukuin silti tosi huonosti.
Mä oon hirvittävän, järkyttävän onnellinen mun ystävistä. Sattui mulle mitä tahansa, mä tiedän että mulla on aina ihmisiä kehen mä voin luottaa. R, rakas hölmöläinen joka osaa puhua myös viisaita, ja on auttanut mua hirveästi milloin missäkin, niin rakas ettei sitä voi sanoin kuvailla. A, mieletön voimavara jota ilman mä en pärjäis, ja ihminen jonka halaus saa kaiken tuntumaan paljon paremmalta, niin rauhallinen että se tarttuu itseenkin ja ihminen jonka seurassa vaan on yksinkertaisesti niin hyvä ja levollinen olla. N, jonka kanssa voi puhua mistä vain, milloin vain, eikä aina tarvitse edes puhua, me ajatellaan niin samalla tavalla, aloitetaan samat lauseet yhtä aikaa ja nauretaan samoille asioille. M, melkein kuin sisko, hassuttelija ja kiltteyden perikuva, niin ystävällinen ja symppis. Ja tietenkin on mun ikioma isosisko, S-L, rakas ja ihana, tilanteesta riippuen se viisas ja tasapainoinen tai hassu ja räiskyvä.
Tietenkin on muitakin, on mun ihanat ja vahvat vanhemmat, ja muutama muu ystävä, mutta nämä ihanuudet on ne, joita ilman mä en pärjäis, enkä olisi se ihminen joka mä nyt olen. Mä olisin niin paljon hennompi, rikkonaisempi ja surullisempi. Niin paljon epävakaampi. Mä olen aina ollut tuulella käyvää tyyppiä, yhtenä päivänä elämä hymyilee ja seuraavana itkettää niin ettei siitä meinaa tulla loppua. Siskon kuoleman jälkeen se on korostunut ihan mielettömästi, ja ilman mun rakkaita tukipilareita, kuuntelevia korvia ja olkapäitä joita vasten itkeä, mä tuskin olisin enää tässä.
Kiitos.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti