Mä löydän itseni taas yölliseltä kävelyltäni. Kello tikittää epäinhimillisiä aikoja sellaisille reissuille, mutta mä en jaksa välittää. Mä istun vanhalla linkkapysäkillä juttelemassa ystävän kanssa melkein tunnin, ja kun mä lähden kotiin ja painan kuulokeet korville, mut valtaa puhdas hyvä olo. Hymyilyttää ilman mitään syytä ja mulla on kaikkivoipa olo. Mä tunnen maailman mun jalkojen alla, ja vaikka joka puolella on autiota, musta tuntuu että mä tiedostan jokaisen pienen elonhäivän ympärilläni. Mä kävelen suoraan sillalle, ja katselen koskea ikuisuuden. Siitä nousee hento usva ylöspäin, ja auringonnousu värjää taivasta haaleanvioletiksi.
Maailma on kaunis.
*
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti