Viime viikonloppu oli yksi parhaista pitkään aikaan. Suuntana oli Tampere. Mulla oli mukana hyvä ystävä, rakas ystävä, ja tajusin taas että vaikka me ollaankin kovin erilaisia, mä en kerta kaikkiaan pärjäisi ilman sitä. Sen kanssa on niin helppo ja luonnollinen olla, kuin mä olisin kotona kaiken aikaa, sama missä päin maailmaa me oltaisiin. Se ymmärtää mua eleestä, katseesta, puolesta sanastakin. Ja mikä tärkeintä, se saa mut nauramaan.
Viime viikonloppuna mä kävin ottamassa ensimmäisen lävistykseni (pakko myöntää että mä olen aika ylpeä itsestäni, miten uskalsinkin), nauroin poskeni kipeiksi, söin hyvää ruokaa, herkuttelin, shoppailin rahapussin tyhjäksi ja kumma kyllä - tutustuin uuteen ihmiseen.
Se oli kummallista, koska yleensä mä olen hirveän ujo uusien ihmisten seurassa, en uskalla tehdä aloitetta missään mielessä. Tällä kertaa mä kuitenkin juoksin tän ihmisen perään ja pyysin vanhanaikaisesti numeroa. Sain sen, ja meinasin haljeta tunteista. Olin samaan aikaan jollain tapaa ylpeä itsestäni ja rohkeudestani, helpottunut siitä ettei mua torjuttu, ja iloinen uudesta tuttavuudesta, joka ei toivottavasti jäisikään hyvänpäiväntuttavuuden tasolle.
On kummallista, että vaikka mä vasta tapasin sen, tuntuu että me oltaisiin tunnettu kauankin. Meillä on paljon yhteistä, musiikki, valokuvaus, herkut - ja mun ystävän mukaan luonnekin. Mä olen hurjan onnellinen.
Mä olen myös huomannut, että enää mä en pelkää onnellisuutta niin paljon kuin ennen. Ehkä mä olen tajunnut, että jos mä koko ajan vain murehdin, että milloin mä taas menetän jotain, koko elämä juoksee ohi, onni siinä mukana. Nyt mä nautin jokaisesta onnellisesta ja hyvästä hetkestä, onnen tunteesta, naurusta, vaikka se sattuisikin poskiin ja vuodattaisi kyyneliä, halauksista, kaikesta mikä tuo mulle hyvän olon.
Kun mä kirjoitan tätä, en voi olla hymyilemättä. Tällä hetkellä ja juuri nyt mä olen niin onnellinen, niin hyvällä tuulella, niin iloinen, että mä voin sanoa varmaksi, että elämä jatkuu. Ja isosisko pysyy mukana, sillä jos se ei olisi ollut mukana viime viikonloppunakin, ja joka hetkessä, mä tuskin olisin näin onnellinen.
<3 ei onnellisuus saa meitä unohtamaan, onneksi.
VastaaPoistaMiulla oli hymy huulilla ja kyynel silmäkulmassa kun luin postaustas, voisin allekirjoittaa kaiken muun paitsi vaihtaa Tampereen Tutkuun ja unohtaa lävistyksen. Ihana kuulla että ettet enää pelkää niin paljoa olla onnellinen!
Miullakin siis syytä hymyyn... ja tahdon olla syypää erään toisen hymyyn johon tutustuin viimeviikolla, voin vannoa että tuntuu että olisin tuntenut tämän ihmisen jo ikuisuuden!
En voi olla hymyilemättä, vaikka vasta äsken tulin hautajaisista, miun on pakko hymyillä ja onneksi voin olla varma ettei kukaan sitä paheksu..
Oon onnellinen puolestas että siulla pyyhkii hyvin :)
hyvä kuulla että sullekin kuuluu hyvää, kaikesta huolimatta <3
VastaaPoistavoi, ihan samoilla fiiliksillä taidetaan mennä, koska just tämä henkilö jonka tapasin tuntuu jotenkin sellaiselta palaselta joka mun elämästä vielä puuttui. meillä on niin paljon yhteistä, etten voi olla hämmästelemättä. ihana että säkin oot tutustunut johonkin sellaiseen, joka saa sut hymyilemään ja hyvälle tuulelle.
mun mielestä kenelläkään ei oo oikeutta paheksua hymyilyä, vaikka se olisikin läheisensä menettäneen ihmisen hymyä. ei kai kukaan jaksa loputtomiin surra, ja milloin ei kyynelten sekaan mahtuisi hymyä ja nauruakin.
mäkin oon hurjan iloinen sun puolesta :) hyvä että oot jaksanut noin hyvin eteenpäin, ja siitäkin huolimatta voimia ja halaus !
oon kovin ilonen meijän molempien puolesta, taidettiin molemmat löytää ne meidän 'palaset' <3 halaus ja voimia siullekkin ja jatketaan hymyilyä! :D
VastaaPoistatoivon mukaan <3 :) hymy pysyy kyllä huulilla kuin liimattu, pitkästä aikaa !
Poistasama blogitausta ku mulla ♥ heh :D ihana ulkoasu täs ja ihana blogi! ja kiitos, nyt mulla tekee mieli tota daimkakkua (?) mitä tossa kuvassaki on :(
VastaaPoista