Nothing to some, everything to me

Yksi pieni viesti voi saada hymyn jonkun kasvoille. Yksi halaus voi saada jonkun tuntemaan itsensä rakastetuksi. Yksi pieni sana voi saada jonkun tuntemaan itsensä tärkeäksi. Kaikki ne pienet teot, jotka ei vaadi sulta paljoa vaivaa, voi pelastaa jonkun päivän, kirjaimellisesti.

Tällaisista pienistä eleistä mä elin koko viime kevään. Ja mä tiedän mistä mä puhun, kun mä puhun tällaisesta. Viime vuonna mulla oli melkein poikkeuksetta, melkein joka päivä sellainen olo, että jos mulla ei olisi mun ystäviä, mä jättäisin kaiken sikseen. Luovuttaisin. Sen kauden takia ystävät on mulle kaikki kaikessa, ja niiden pienet eleet, jotka kertoo mulle siitä, että ne tosiaan välittää musta, auttaa mua jaksamaan, vieläkin.

Tänään mulle jäi vähän tyhjä olo. Ystävänpäivä ja penkkarit ei selvästikään sovi yhteen, tuntui ettei kukaan muista koko päivää kuin facebookin statuspäivityksissä. Mä olen tottunut siihen, että ystävänpäivänä annetaan jokin pieni lahja, halaus ja hymy. En mä lahjaa vaadi, en todellakaan, itse vain tykkään antaa niitä, mutta edes ystävänpäiväntoivotus ja halauksen olisi ollut kultaa tänään.

Nuutuneena, väsyneenä huonoista yöunista ja ihan pikkuisen allapäin mä lähdin orkesteriharjoituksiin huomisia vanhojentansseja varten. Ja siellä, se yksi pieni viesti pelasti mun päivän. Yksinkertainen "Hyvää ystävänpäivää!" sai mut hymyilemään leveästi ja lämmön leviämään mun sydämessä. Joku muistaa, joku muistaa nimenomaan mut.

Hyvää ystävänpäivää teille kaikille !