Onko kukaan huomannut miten pirun vähän me arvostetaan elämän pieniä iloja? Sellaisia pieniä asioita jotka saa meidät hyvälle mielelle. Ja ne ilot kestää vain sen hetken, eikä niitä edes sen kummemmin ajattele, kun taas alkaa miettiä mitä stressattavaa on, mitä tehtävää ja mitä surullista mielen päällä. Vaikka oikeasti ne pienet asiat on juuri niitä parhaita, juuri niitä jotka auttaa jaksamaan päivästä toiseen.
Viime päivien aikana mun pieniä asioita on ollut se, kun mä jaksoin ottaa huilun käteen ja harjoitella kunnolla, eikä se ollut ollenkaan niin inhottavaa kun mä olen aina mieltänyt.
Kun mä maistoin vastaleivottua porkkanakakkua.
Kun illalla oli hiton kauniit revontulet.
Kun mä sain hiukset kivasti heti aamuksi.
Kun mä söin välipalaksi mansikkasmoothieta, ja sain makoilla sängyllä ja kuunnella hyvää musiikkia, ilman mitään kiirettä mihinkään, ilman kellon kyttäämistä.
Kun mun ystävä tulee tänään käymään ja mä voin keittää sille kahvit, ja mä saan taas jutella sellaisen ihmisen kanssa joka ymmärtää mua ilman minkäänlaista selittelyä.
Kun mut valtaa yhtäkkiä niin iso tunne siitä että sisko on vieressä, että mua alkaa itkettää.
Kerrankin mua vaan hymyilyttää koko ajan, ja hitto vie mä olen päättänyt että mä pidän sen hymyn huulilla niin pitkään kun mahdollista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti